lauantai 12. helmikuuta 2011

Pyrstötiainen lensi pihaan





Jo viikolla katselin lintulaudan suuntaan ja kiinnitin huomiota pitkäpyrstöiseen lintuu. En kuitenkaan vaivautunut katselemaan tarkemmin. Tänään (12.2.11) vaimoni huomasi saman pitkäpyrstöisen linnun ja haki kiikarit avuksi. Pyrstötiainenhan se siellä oli ruokailemassa kaverinsa kanssa talitiaiset seuranaan. Tuli siinä sitten kiire minullekin tarttua kameraan. Keittiön ikkunan läpi napsin monta kuvaa. Tässä niistä viisi.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Talvi on tullut

Talvella lintujen tarkkailu siirtyy metsistä pihapiiriin. Pakkasta oli tänään päivällä -16.

Käydessäni täyttämässä ruokinta-automaattia linnut päästivät minut metrin päähän ennen kuin lensivät pois. Palatessani takaisin kameran kanssa ne lehahtivat piiloon heti, kun näkivät minut 30 metrin etäisyydellä. Jouduin seisomaan hiljaa paikallani 20 metrin päässä ruokinta-automaatista melkoisen tovin, ennen kuin linnut uskalsivat palata.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Hjällstavikenin lintujärvi

Kävin linturetkellä Hjällstavikenin lintujärvellä Falunin lintukerhon (Falu fågelklubb) mukana.
Näköala Kvarnbergetiltä järvelle.
Järven rannalla oleva lintutorni. Taustalla Kvarnberg.
Matkalla lintutornille matkaamme piristi sinirinta, joka poukkoili pitkin polkua koko matkan.
Tikli-parvet nauttivat ohdakkeiden siemenistä.
Illalla auringon laskeutuessa alkoivat kurjet saapua yöpuille järven rantaan. Ilma täyttyi huutavista kurkiauroista. Lähes kolme tuhatta kurkea yöpyi järvellä.

Illan tummuessa äänet muuttuivat hanhien huutoihin. Meri-, metsä-, valkoposkihanhet saapuivat suurina joukkoina. Mukana muutama lyhytnokka- ja kiljuhanhiryhmä.
Lauantaina puolenpäivänaikaan hanhet palasivat päivälevolle järvelle. Yhtäkkiä kaikki lähtivät äänekkäästi lentoon merikotkan pelästyttämänä.
Kuvaamattomia lintulajeja olivat viiksitimali ja muuttohaukka sekä lukemattomat kahlaajat.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Lisää marjansyöjiä

Nämä tummat linnut, jotka tunnistaisin mustarastaan tämän kesän poikasiksi näyttävät mielummin syövän raakileita. Rastaat poimivat marjan kerrallaan suuhunsa. Toisin kuin punatulkut, jotka söivät vain siemenet marjan sisältä.

lauantai 7. elokuuta 2010

Kesäinen punatulkkupari

Kesäpukuinen punatulkkupari saapui herkuttelemaan tuomipihlajan marjoilla. Vielä ei koiraan rinnus loista kovinkaan punaisena. Muutenkin olivat aika lomalla olevan näköisiä.

tiistai 3. elokuuta 2010

Tapaaminen Skoonessa - Ett möte i Skåne

Isohaarahaukka
Röd glada

Katso lisää/ Se mera Wikipedia








Ruotsin matkallani heti saavuttuani Skooneen näin taivaalla kuusi isohaarahaukkaa. Sen jälkeen näitä näkyi jokaisena päivänä jotka viivyimme Skoonessa. Parhaat kuvat olisin saanut autosta, jos olisi ollut kattoluukku. Autosta ulos astuessani isohaarahaukka ehti aina kausa korkeuksiin enne kuin sain kamerani kuvauskuntoon.

Alimmainen kuva olisi voinut onnistua paremminkin, jos olisin malttanut olla kärsivällisempi ja odottaa linnun paluuta rauhassa. Nyt jouduin ottamaan kuvat väärillä kameran asetuksilla, sillä olin kuvaamassa parhaillaan jo aivan muita kohteita. Silmäkulmassa havaitsin jotain tummaa liikettä ja isohaarahaukka oli pääni yläpuolella. Ehdin kiireesti kääntää kameran ylös ja painaa laukaisijaa. Sen jälkeen lintu oli taas jo kaukana.

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Fasaanin vierailu

Vielä jokin aika sitten fasaaniherralla oli neljä daamia seurassaan. Tänään hän poikkesi pihaan vain yhden daamin kera. Mitähän on tapahtunut niille kolmelle, jotka eivät nyt tulleet paikalle?