perjantai 26. heinäkuuta 2013

Marja maistuvat

 Tuomipihlajan marjat hävisivät parissa päivässä, kun laulurastas ja kaksi punatulkku-poikasta kilpailivat apajasta keskenään.
 Marjat maistuivat ennenkuin ne olivat kypsyneet. Puoliraakana ne ovat nähtävästi kaikkein maukkaimpia.
 Hiukan oli poikasilla vaikeuksia saada marjoja suuhun. Tahtoivat tarttua nokan sivustoille.


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Peloton pilkkasiipi

Söderskärin majakalla remontoidaan majakanvartijoiden taloa.
Vain yksi pieni osa ulkoseinästä on on vielä kesken. Sitä ei
päästä remontoimaan ennen kuin munat ovat kuoriutuneet. 
Pilkkasiivellä ei tuntunut olevan mitään hätää, vaikka ihmisiä kulki 
ohitse vajaan kahden metrin päästä.

Söderskär 19.7.2013