lauantai 29. joulukuuta 2012

Peloton taviokuurna kävi kylässä

 Taviokuurna (koiras)

Taviokuurna (naaras)

Kesäisin taviokuurnat piilottelevat vaitonaisina pesimäalueillaan syvällä kuusten kätköissä, mutta talvisin niitä saattaa nähdä pihapiirissäkin. Silloin ne ovat pelottomia. Keskittyvät vain ruokailemaan ja vähät välittävät ympärillä ihmettelevistä ihmisistä.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Talvi on tullut!


Täällä Lintutornissa on ollut kovin hiljaista viime aikoina.
Hiljaisuuden rikkoi käpytikka, joka poikkesi pihaan ruokailemaan.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Tikanpoika lensi pesästä

Tänään kolosta ei enää kuulunut jatkuvaa säksätystä. Poikanen oli lentänyt ulos ja kutsui emojaa puunrungolla, hypellen ja lentäen hieman haparoiden metsässä.
Vihdoin emo tuli ruokkimaan.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Makupaloja heinäkuun ensimmäisestä rengastuksesta

Aamulla varhain, kun aurinko nousi, menin minä Vikaan linnun rengastukseen. Saimme päivän aikana rengastettua 80 lintua ja 20 eri lajiketta. Tässä kolme laulajaa:
 Ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus)
 Hippiäinen (Regulus regulus), poikanen. Huomaa poikastöyhtö päälaella. Ensimmäinen lajissaan Vika-järven rengastuksissa.
Kultarinta (Hippolais icterina)

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kesän kiireistä aikaa

Ei ole helppoa olla tikanpojan huoltaja. Taukoamaton vaatimus ruoasta kuuluu kolosta ja molemmat vanhemmat lentävät sisään ja ulos ruokkiessaan poikasia.


tiistai 29. toukokuuta 2012

Sepelsieppo vai risteymä?



Jungfruskär 26.5.2012

Näyttää kovasti sepelsiepolta, mutta saattaa olla 
myös kirjosiepon ja sepelsiepon risteymä.

Laulu oli ainakin juuri sellainen kuin sepelsiepollakin.

TLY:n aluerariteettikomitea (ARK) tekee aikanaan 
asiasta päätöksen. Kun päätös on tullut, niin kerron siitä
myös täällä.

P.S. Katso tänne Lintutorniin myös aiemmin 
laittamani kuvat sepelsieposta ja vertaa kuvia.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kalalokin lentonäyte



Kalalokki

Kalalokki on yksi tavallisimpia lintuja, joita näkee miltei kaikkialla Suomessa. Yleinen näky myös kynnöspelloilla ja tulvaniityillä. Syö siis muutakin kuin kalaa.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kevätmenoa


Sepelkyyhkyn kumea kuherrus kuuluu kauas.


Kevät tekee linnuista pelottomia. Ne eivät edes yritä piiloutua.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Ruskosuohaukka






Ruskosuohaukka palaa Suomeen huhtikuussa. Silloin sen tapaa parhaiten avoimilta pelto- ja suoaukeilta, missä se saalistaa kaikenlaisia pikkueläimiä.

Ruskosuohaukan tunnistaa suohaukaksi lennossa siivistään, joita se pitää loivassa V-asennossa, pitkästä pyrstöstään sekä suoraviivaisesta ja hitaasta lennosta.

Nämä kuvay on otettu bussipysäkillä auton suojassa.

Sinisuohaukka




Keväisin lintujen paluumuuton aikaan sinisuohaukan tapaa usein avomailla, viljapelloilla, rantaniityillä, jokisuistoissa jne. Kuvan yksilö viihtyi avoimen pelto-ojan varrella. Se lenteli matalalla hitaasti edes takaisin ojan reunaa tarkkaillen. Välillä se laskeutui maahan, jolloin sitä oli vaikea nähdä.

Kahdessa ylimmäisessä kuvassa auto toimi piilokojuna. Kuvat on otettu auton avoimesta ikkunasta. Alimmaisessa kuvassa kuvaaja on ulkona ja lintu kaukana.

Pesii Suomessa yleisemmin Pohjanmaalla ja Länsi-Lapissa.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Linturetkellä


Jos rakastat leppoisia kevätaamuja sängyssä, 
niin älä osta kaukoputkea.


Kaukoputki vaatii säännöllistä ulkoilutusta
lähes kelillä kuin kelillä.


Kaukoputken ulkoilutus on kuiitenkin palkitsevaa.
Tästä maisemasta se toi näkyviin 22 joutsenta, 
5 kanadanhanhea ja parven kottattaraisia ja jokusen töyhtöhyypän.


Ruskosuohaukka ja sen kaveri (ei kuvassa) tuli vastaan tiellä, 
kun olimme matkalla syömään. Se ehti lentää jo aika kauas
 ennen kuin pääsin ulos autosta ottamaan siitä kuvaa.


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kevät on linturetkien aikaa

Hakoisten pelto, Janakkala 6.4.2012

Kottaraisia, naurulokkeja, kyhmyjoutsenia, kurkia...
Kun tätä samaa maisemaa katsoi kaukoputkella, 
avautui aivan uusi maailma.
Vähän samaan tapaan kuin mikroskoopillakin näkee sellaista, 
mitä ei näkisi muuten.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kevättalven vierailijoita

 Tavallisin vierailija on tietysti talitiainen.
 Sinitiainen tuntuu yleistyvän vuosi vuodelta.
Tuorein pongaus on vihervarpunen. Tässä kaksi urosta ja naaras.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Meriharakka


Meriharakka lentää Lågskärin yllä kesäkuussa 2011.


Lepotauko Pensarin edustalla kesäkuussa 2011.

Punajalkaviklo



Kuvattu Lågskärissa kesäkuussa 2011.

Närhi pakkasen kourissa


Närhelle kelpaa lintulaudan tarjonta, kun pakkasta on -23,8.
Yönsä se vietti -26,8 asteen pakkasessa. Saattoi pakkasta olla enemmänkin, 
mutta olin itse silloin lämpimän peiton alla nukkumassa 
enkä seurannut pakkasmittarin lukemia.