lauantai 31. toukokuuta 2008

Kiitoslintu!

Jaska kutsui minut mukaan Lintutorni blogiin. Olen ylpeä tästä kutsusta. Käväisin viime torstaina Tallinnassa ja kuvasin tämän matkalla Taidemuseo Kumuun.Lokkihan tämä on. Vaan olisiko naurulokki?

perjantai 30. toukokuuta 2008

Jalkaapallokentän reunalla havaittua


Täältä ainakin näkee ja kuulee mitä kentällä tapahtuu.

Naakan turilaat ovat aina kärkkymässä ja kiertelevät pylvästä sekä lentäen että jalan.

Onneksi aviosiippa pitää vieressä vahtia ja pitää liian lähelle tulija loitolla.

Naakkojen ei tällä kertaa auttanut muu kuin nousta siiville.

Ruotsin västäräkki


Västäräkki saapui aina toukokuu nsimmäisellä viikolla puutarhaani. Tänä vuonna sitä ei ole näkynyt. Tämän tapasin kylällä, puron varrella olevassa pensaikossa. Se istui liikahtamatta oksalla kunnes yritin saada paremman kuvakulman.

maanantai 26. toukokuuta 2008

Västäräkki





Satakieli laulaa korvia huumaavasti melkein pihapiirissä. Se ei kuitenkaan suostunut kuvattavaksi. Vaikeni heti, kun lähestyin sen laulupensaikkoa. Västäräkkiin oli sitten tyytyminen. Tämän tapasin toisaalla, satakielen laulun kuulumattomissa.

Neljä ylimmäistä kuvaa ovat samasta linnusta. Alinmainen on eri yksilö.

maanantai 19. toukokuuta 2008

Kurjenlento

Näyte kurjen lentotyylistä. Kyseessä on yksi ja sama kurki. Olen vain yhdistänyt kolme kuvaa yhdeksi kuvaksi.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Pääskysestä ei päivääkään...

Haarapääsky

Ensimmäinen kohtaaminen. Tämä yksilö oli selvästi pesänrakennuspuuhissa tai ainakin paikka pesälle oli jo katsottuna. Välillä piti käydä räystään alla tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Sitten taas takaisin puhelinlangalle vahdinpitoon.

Puhelingalla istuvaa pääskystä oli vaikea kuvata. Valo tuntui tulevan aina väärästä suunnasta. Satamassa lossin vaijerilla huomasin haarapääskysen, jota pääsin kuvaamaan ylhäältäpäin. Nyt valokin oli kohdallaan.

Tässä sama kuva kuin ylhäällä. Zoomasin vain linnun isommaksi.

(Haarapääskyt on kuvattu Högsårassa 10.-11.5.2008)


perjantai 16. toukokuuta 2008

Ei se ole helppoa isoillakaan

Merikotka erehtyi liian lähelle kanahaukan(?) pesäreviiriä. Haukka ampaisi kuin nuoli alhaalta kohti huomattavasti isompaa merikotkaa. Isomman oli lopulta väistyttävä. Vai oliko isompi tällä kertaa viisaampi?

Meitä oli pieni porukka katsomassa tätä kahden taistelua ilmaherruudesta. Emme päässeet varmuudella selville mikä haukka on kyseessä. Jos jollakin on parempaa tietoa, niin kuulen mielelläni.

torstai 15. toukokuuta 2008

Rakkautta ilmassa

Lapintiira

Missähän se kulta viipyy?

Täältähän minä tulen...

...mutta välillä pitää ottaa vähän etäisyyttä.

Aina kuitenkin palaan luoksesi!

Taas on mentävä.

Tässäpä hiukan tuliaisia.

Eikös vaihdettaisi kiveä.

Kelpaa sitä tässäkin istuskella.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Uunilintu eli pajulintu


[Edit 11.5.] Täältä voi kuunnella pajulinnun laulua.
Näiden pikkulintujen kuvaamisessa alkaa objektiivi loppua. Tämä pajulintu onneksi oli sen verran peloton, että jatkoi lauluaan kuvauksesta huolimatta.
Pajulintu on niin Suomessa kuin ruotsissakin kaikkein yleisin lintulaji. Kilpailee kai paikasta peipposen kanssa.

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Rastaan aamupala


Mustarastasuros aamukasteisella ruohomatolla kuulostelee matojen liikkeitä. Illalla se istuu kuusen latvassa ja viihdyttää huilunsoittomaisella laulullaan.

torstai 1. toukokuuta 2008

Kahakka vappuna lintujärvellä

Olipa kerran telkkäpariskunta. Mikäpä oli ollessa. 
Ruokaa riitti järvessä ja sopivaa pesääkin oli jo katseltu. 
Sattuipa vielä sopiva vappusääkin...

Tummanpuhuva nokikana hautoi kuitenkin lähistöllä 
tummia ajatuksia telkkäparin suhteen: 
"Tuolle auvoiselle rauhalle täytyy tehdä nopea loppu."

"Mitäpä tässä kiertelemään. Tehdäänpä asia kerralla selväksi."

Telkkäherra nostaa päänsä ylväästi ylös. 
"Eipä anneta tuon lähestyvän nokikanan häiritä itseämme."

"Pannaanpa rivakammin räpylää toisen eteen. 
Tuolla nokikanalla taitaa olla pahat mielessä."

Nokikana käy päälle raivoisasti uhitellen. 
Telkät katsovat viisaammaksi hajaantua. 
Nokikana valitsee rouvan ja lähtee perään.

Episodi on ohi ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin. 
Nokikana jatkoi matkaansa. Telkät jäivät aloilleen. 
Rouvan sulkakampaus meni rytäkässä 
sekaisin, joten sitä täytyy hieman kohentaa. 

Nokikanan käytökselle löytyi syy. 
Sillä on lähistöllä pesänrakennuspuuhat 
pahasti kesken. Siitä syystä se halusi osoittaa 
telkille kenen vesillä tässä uidaan.
(P.S. Etsi kuvasta nokikana.)